29.10.2012

Cailap Cup

Nyt ovat syksyn ensimmäiset välinekilpailut takana ja kilpailupäivään voidaan olla kokonaisuutena tyytyväisiä! :)



Muutamista sairasteluista huolimatta SikSakin valmistautuminen kilpailukauteen on sujunut hyvin ja ohjelma on mennyt tasaisesti eteenpäin. Edelleen jatkamme kovaa työtä ohjelman parissa, jotta uudenlainen tyyli saadaan hiottua aivan huippuunsa kauden pääkisoihin eli SM-kilpailuihin!

Lauantaina SikSak aloitti lämmittelyn aamuharkkaan jo heti klo 7.00 kisahallin ovien avautuessa. Valmistautuminen sujui hyvin ja heti aamulla lavalla nähtiin muutamaa pientä virhettä lukuun ottamatta siisti ja ehjä kokonaisuus. Tästä oli hyvä jatkaa valmistautumista avajaismarssiin ja itse kilpailuun.

Kisakynsien lakkaamista

Puvun koristelujen viimeistelyä

Ulkoilua talvisessa säässä

Avajaismarssin odottelua


Kilpailusuoritukseenkin valmistautuminen eteni hyvin, vaikka tytöillä taisi olla ennätys määrä perhosia vatsassa. ;)





Kilpailusuoritukseen lähdettiin päättäväisesti näyttämään kovan harjoittelun tulosta. Kisamatolla nähtiin siisti suoritus, muutamaa jännityksestä johtuvaa vannehäslinkiä lukuun ottamatta. Pisteitä saimme yhteensä 15,15, jotka riittivät kovatasoisessa ja tiukassa kilpailussa kahdeksanteen sijaan. 


Loppuverryttelyä..

Ja palauttavia venytyksiä..






Heti sunnuntaina harjoituksissa ohjelmaan tehtiin muutamia muutoksia, jotta ensi lauantaina V-S:n Piirin mestaruuskilpailuissa nähdään entistä täsmällisempi ja ilmaisultaan valovoimaisempi SikSak! :)

Onnea vielä kaikille Cailap Cupin mitalisteille! :)

25.10.2012

Haaste!

Kiitos haasteesta! Tässä SikSakin urheilijoiden ajatuksia:

Mistä joukkueen nimi keksittiin tai mistä se on peräisin?
   - Valmentajat saivat idean nimestä seuramme valkkupalaverissa

Joku teidän joukkueen hauska juttu/kuva/sanonta tms, joka on tuottanut naurua...
   - Frontside Ollie ja Karitsan opetuslapset (inside juttuja :D)

Paras/parhaat yhteiskuva(t) teistä?



Jokin "ei niin hyvä" yhteiskuva...


Mitä teette juuri ennen kun astelette matolle?
   - Tsemppipiiri ja lihasten ravistelu

Mitkä kolme sanaa kuvailee sitä hetkeä kun odotatte pääsevänne matolle?
   - jännittynyt, hermostunut, innostunut

Kuvailkaa kolmella sanalla sitä hetkeä kun olette juuri tulleet matolta?
   - vapautunut, iloinen, kaikkensa antanut

Kuvailkaa kolmella sanalla sitä hetkeä kun odotatte pisteitä/kategoriaa?
   - jännittynyt, odottava, panikoiva

Miten kuvailisitte teidän joukkuetta kolmella sanalla?
   - positiivinen, iloinen, rakas, yhtenäinen, ihana, tärkeä, hauska, paras, tavoitteellinen


Entäs valmentajaa/valmentajianne kolmella sanalla?
   - osaavat, määrätietoiset, tiukat, mukavat = parhaat

Kuvailkaa treenejä kolmea sanaa käyttäen...
   - rankat, kivat, tavoitteelliset

Hienoin saavutuksenne?
   - ensimmäinen 1 kategoria, TUL:n piirin kilpailuiden huippupisteet + kaikki bonukset, TUL:n mestaruuskisojen hopea, SM-kisojen yhdeksäs sija

Paras/parhaat yhteiset kokemukset/muistot...
   - laivamatkat, särkänniemi, kimppayöt, ym muut joukkuetapaamiset



Onko teidän joukkueessa joku, joka on aina perillä siitä mistä Maton reunalla keskustellaan ja aina lukenut kaikkien joukkueiden uusimmat postaukset?
   - Maton reunan keskusteluja ei lueta, mutta Maiju on varmaan ahkerin blogien lukija

Onko teillä joukkueena jokin suosikki joukkue, jonka suorituksen pyritte aina näkemään kisoissa, mikä? :)
   - Oman seuran joukkueet

Haastettavat joukkueet ovat Saga  ja Taika :)




22.10.2012

Esiintyminen laivalla

Meidän joukkue oli kutsuttu esiintymään veteraanien perinteiselle risteilylle Viking Linelle. Lähdimme tiistaina suoraan treeneistä Turun satamaan, josta lähdimme laivalla kello 21.


Veimme laukut hyttiin ja menimme valmistautumaan ensimmäiseen esitykseen, joka oli viime syksyn "Da da dancing"-tanssi. Meillä oli hauskaa ja saimme extra-fiilistä vilkkuvista discovaloista. Esityksen jälkeen meillä oli vähän omaa aikaa ennen iltapalaa ja shoppailua.




Hieman liian lyhyiden yöunien jälkeen olimme  keskiviikko aamuna jo klo 8 jälkeen virkeinä aamupalalla. Ja sen jälkeen lähdimme valmistautumaan päivän esityksiin.


Esiintymistila laivan ravintolassa on tosi pieni ja matala ja näistä syistä johtuen esitimme kevään vapaaohjelman ainoastaan kuudella tytöllä ja uuden tanssin nostoon piti tehdä muutoksia. Esitykset sujuivat mallikkaasti ja saimme raikuvat aplodit.




Esiintymisen jälkeen meillä oli aikaa shoppailla, pelailla, osallistua ohjelmiin ja kierrellä vaan laivalla ennenkuin menimme syömään. Syömässä rohkeimmat meistä uskaltautuivat maistamaan mustekalaa. Kaikki saivat vatsansa täyteen ja sitten jaksoimmekin hyvin jatkaa päivän seikkailuja. Osa meistä osallistui pussijuoksukisaan, toiset hakivat kasvomaalaukset ja jotkut esittivät sulosointuja karaokessa.





Pian taas olimme kuitenkin yhdessä ja löysimme itsemme 9 kannen aulasta jumppaamasta ja muistelemasta vanhoja ohjelmiamme.







Liian pian oli saapuminen Turkuun ja hauska reissu päättymässä. Olimme onnistuneet sekoittamaan tavaramme pienessä ajassa uskomattoman sekaisin, mutta ehdimme sentään pakkaamaan ne ja poistumaan laivasta ajallaan.


Reissu oli tosi onnistunut ja kaikilla oli mukavaa. Joukkueen kanssa yhdessä oleminen on kyllä aina niiiiiiiiin kivaa :))

16.10.2012

Uudet seuratakit

Nyt saapuivat uudet seuratakit painosta ja pääsimme sovittamaan niitä tänään harjoitusten jälkeen. Pyrkivän asusteita ollaan uusimassa ja SikSak sai ensimmäisten joukossa joukkuetakkeihinsa hienot Pyrkivän logot. Logossa on käytetty seuramme huippujoukkue Sanixin tyttöjä malleina.



Uusien takkien kanssa SikSak lähti edustamaan seuraamme laivaristeilylle esiintymisen merkeissä. Samalla tyttöjen syysloma koulusta alkoi hiukan etuajassa, ja vielä iloisissa merkeissä joukkuekavareiden kanssa! :) Loppuviikosta luvassa uutisia tästä esiintymisreissusta.

11.10.2012

Ohjelmaleiripäivä + tuomarikatselmus

Viime viikon lauantaina SikSak harjoitteli pitkän päivän ohjelmaleirin merkeissä. Päivän aikana ohjelmaan aiemmin tehdyt muutokset harjoiteltiin kuntoon ja ohjelmaa viimeisteltiin kohti lähestyvää kisakauden avausta. Lauantaina aamupäivän aikana salilla oli mukana myös ohjelman koreografiassa auttanut Pauliina, jonka kanssa keskityttiin myös ohjelman ilmaisulliseen puoleen.


Kellistyksen harjoittelua Silja Ahosen ohjeiden mukaan

Liikkuvuuden kehittäminen on tärkeässä roolissa
SikSakin harjoitussuunitelmassa


Tiistaina harjoitusten päätteeksi esitimme ensimmäistä kertaa ohjelman myös vanhemmille ja sisaruksille. Ensimmäinen suuri katsojajoukko sai aikaan pientä jännitystä, joka toi mukanaan extrapotkua suorituksiin. Tytöt voimistelivatkin kauden tähän mennessä parhaat kokonaiset, hienoa! :)


Tällä viikolla järjestettiin myös Pyrkivän tuomarikatselmus. Paikalla oli useampia tuomareita ja kaikki seuran syksyllä kilpailevat joukkueet. Tuomareilta saatiin oikein mukavaa palautetta ohjelmasta ja kokonaisuudesta! Myös selvää kehitystä keväästä havaittiin! :) Nyt lähdetään vielä keskittymään tuomareiden silmiin pistäneisiin asioihin ja Cailap Cupissa esiinnytään entistä paremmalla kokonaisuudella.

Tsemppiä kaikille harjoitteluun viimeisiksi viikoiksi!