28.10.2013

Kohti syksyn kilpailukautta

SikSakin syksy on vierähtynyt nopeasti, eikä blogikaan meinaa pysyä perässä. Nyt vuorossa joukkueen kuulumisia. :)

Tänä syksynä joukkueen kausi poikkeaa aiemmista kausista sillä, että vanneohjelmaa on harjoiteltu ennätyksellisen vähän ja treeniaikaa on käytetty ensi kevään sarja nousua varten harjoitellessa. Monipuolisten treenien vuoksi aika ei ole käynyt pitkäksi ja kisakausikin lähenee lähenemistään. Useat joukkueet aloittivat syksyn kilpailukauden menneenä viikonloppuna, mutta SikSakin ohjelma pääsee kisamatolle vasta tulevana sunnuntaina. Joukkueen kilpailukalenterikin on poikkeuksellisen lyhyt, kun SikSak osallistuu SM-kilpailuiden lisäksi vain alueen kilpailuihin.



 Syksyyn on mahtunut kuitenkin monenmoista.. On ollut useampia leiripäiviä, joissa ohjelmaa on hiottu ja kokonaisia tehty tiukalla tahdilla. Tuomareita on vieraillut salilla. Balettia on harjoiteltu uuden baletinopettajan kanssa. Pyrkivän kisakatselmuksessa esiinnyttiin useille tuomareille ja heiltä saadun palautteen perusteella ohjelmaa  on paranneltu. Viikonloppuna istuttiin  Cailap Cupin katsomossa ihailmassa joukkueiden uusia ohjelmia. Omat kisapuvutkin on koristeltu, vanteet teipattu, kisakampaus suunniteltu ja pikku hiljaa joukkue alkaa olla valmis ensimmäiseen kilpailuunsa. :)

Välillä ohjelmaa on työstetty parin kanssa.

Syksyn teeman ennakkotunelmia voi aistia alla olevasta kuvasta! :)




Tsemppiä kaikille syksyn kisakauteen!


2 kommenttia:

  1. osa tossa kuvassa olevista tytöistä treenaa sanix junnuissa jo? Osallistuvatko siksakissa vaan syksyn vai miten toi menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen kuvassa näkyvät tytöt voimistelevat ja kilpailevat SikSakissa. SikSakin ja Sanix Juniorin tytöt treenaavat muutaman kerran viikossa yhdessä ja siksi monissa aiemmin julkaistuissa kuvissa näkyy sekä SikSakissa, että Sanix Juniorissa voimistelevia tyttöjä. :)

      Poista

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)