21.4.2013

Tuplamitalit TUL:n piirin kilpailuista!

Edellisviikonloppuna kilpailtiin TUL:n V-S:n piirin kilpailut Liedossa.


Kisapäivä alkoi normaaliin tapaan lämmittelyllä ja harjoitussuorituksilla, jotka sujuivat totuttuun tapaan. Tämän jälkeen pikaisella tahdilla valmistauduttiin kisalookkiin Pyrkivän yhteiskuvaa varten. Samalla otettiin myös kummijoukkuekuva Splitin kanssa.

Pyrkivän joukkuevoimistelujoukkueet (Sade puuttuu)

SikSak ja Split
Lounaan ja kisojen seuraamisen jälkeen olikin aika aloittaa lämmittely Lietohallin ahtaissa tiloissa. Kokoonpanosta riippuen valmistautuminen onnistuttiin tekemään enemmän tai vähemmän hyvin, kun toisella kertaa valmistautumistilassa oli 4 joukkuetta ja toisella kertaa vain yksi joukkue. SikSak -99 kokoonpano ei onnistunut kisassa normaalin harjoitussuorituksen tasoisesti, vaan suorituksessa tapahtui muutama selkeä virhe. Tällä kertaa pisteet 16,15 riittivät pronssiseen mitaliin.

SikSak kokoonpano paransi huomattavasti edelliseen viikonloppuun verrattuna suoritustaan ja voitti piirin mestaruuden pisteillä 16,90. Pisteisiin emme olleet tyytyväisiä ja niiden nostamisen eteen tullaan seuraavina viikkoina tekemään paljon töitä!



Palkintojen jaon jälkeen otettiin kuvia ja muutamia yhteiskuvia myös Sanixin kanssa.




Kuluneella viikolla treenisalilla on vieraillut niin tuomari kuin Luukkalan Susannakin. Ohjelmaan on tehty muutoksia ja niiden harjoittelua jatketaankin ahkerasti. Lisäksi Sussun neuvoilla suoritus meni aimoharppauksen eteenpäin jo yhden pidennetyn treenin aikana. Kiitos! SikSakit nähdään seuraavan kerran kisamatolla TUL:n mestaruuskilpailuissa viikon kuluttua Tampereella! Toivottavasti viimepäivien sairastelut taltutetaan nopeasti ja kauden kaksiin viimeisiin kisoihin päästään valmistautumaan täysipainoisesti. :)

Tämän kevään joukkueläppä... Pikaset paranemiset sen kehittäjälle! ;)



9.4.2013

Kaksoisvoitto!

Lauantaina 6.4. kilpailtiin Länsi-Suomen aluemestaruuksista Kupittaan urheiluhallilla.

Kisapäivä alkoi tuttuun tapaan lämmittelyllä harjoitussuoritukseen, mutta tällä kertaa matolla ei ehditty tekemään täyttä kokonaista, kun aikaa oli vain 1min/joukkue. Tästä jäi vähän kummalliset fiilikset, mutta päivää jatkettiin normaalisti hiusten ja meikkien laitolla.


Kisasuorituksiin ensimmäisenä suoritusvuorossa kokoonpanoista oli SikSak -99. Tytöt onnistuivat suorituksessaan hyvin ja muutamia pieniä virheitä lukuunottamatta suoritukseen voitiin olla tyytyväisiä. Treenisalilla olikin nähty sellaista taistelutahtoa ja kunnianhimoa, että siistiä suoritusta oli lupa odottaa. :) Pisteitä 99-kokoonpano sai 16,05 ja kauden avauspisteisiin oltiin ihan tyytyväisiä.

Muutaman joukkueen jälkeen suoritus vuorossa oli SikSak-kokoonpano. Suoritukseen mahtui tällä kertaa muutamia virheitä ja epätarkkuuksia, eikä täysin tyytyväisiä voitu olla. Pisteiksi SikSak sai 16,65.

Sarjamme päätyttyä saimme suureksi iloksemme todeta tavoitteemme täyttyneen - saavutimme aluemestaruuskilpailuista ylivoimaisen kaksoisvoitton! :)




Palkintojen jaon jälkeen otimme vielä kuvia, ja napsimme myös yhdet kuvat sarjamme kolmanneksi sijoittuneen Starlit Shine-joukkueen kanssa. Onnea!



Onnea myös muille kisojen mitalisteille! Erityiset onnittelut vielä Pyrkivän Smindille upeasta kategoriasta 1 bonuksineen sekä Split-kummijoukkueille hienoista kategorioista 2 (+bonus) ja 4! :)


2.4.2013

Mustan Kissan Cup & Espoo Cup

SikSakin kotimaan kilpailukausi käynnistyi pari viikkoa sitten kaksien kilpailuiden merkeissä. Launtaina kilpailtiin Mustan Kissan Cupissa Mäntsälässä ja sunnuntaina Olarin Voimistelijoiden järjestämässä Espoo Cupissa.

Lauantaina reissuun lähdettiin aikaisin aamulla pikkubussilla. Muutaman hidastavan mutkan kautta pääsimme matkaan.

Saimme kevään kisapuvut koristeluun poikkeuksellisen myöhään ja kisasimme tämän viikonlopun vielä keskeneräisillä puvuilla. Viimeiset koristelut tehtiin bussissa. :)

SikSakin valmistautuminen niin harjoitus- kuin kilpailusuoritukseenkin sujui tuttujen kaavojen mukaan:





Harjoituksen jälkeen vuorossa oli lounas kisahallin viereisellä koululla

Kisavalmistelujen aikana ehti myös ottaa kuvia ja nauraa niille. :D

Valmistautumista kisasuoritukseen

Ilmaisu kohdallaan!

Fiiliksiä heti kisasuorituksen jälkeen. :)

Kilpailusuoritukseen voitiin olla melko tyytyväisiä, vaikka suoritukseen mahtuikin vielä  epätarkkuuksia, jotka oltiin saatu jo treenisalilla kuntoon. Pisteiksi saimme 5,55 3,15 8,05 = 16,75, jotka riittivät tiukkaakin tiukemmassa kärkikamppailussa sijalle 4. Tästä sisuuntuneena lähdimme entistäkin suuremmalla taistelutahdolla kohti seuraavan päivän kilpailua Espoo Cupissa.


Siirryimme bussilla Mäntsälästä Espooseen, josta olimme varranneet hotellin yöpymistä varten. Päivällisen jälkeen pidimme lyhyen pikapalaverin tulevasta päivästä ja painuimme yöpuulle. Sunnuntaina Turusta lähtenyt Pyrkivän bussi tuli noutamaan meidät hotellilta ja lähdimme kohti kisapaikkaa.

Sunnuntaina joukkueen asenne oli heti aamusta kohdillaan ja lavalla nähtiin niin harjoituksessa kuin kilpailussakin edelliseen päivään verrattuna siistimmät ja tarkemmat kokonaisuudet. Pisteiksi saimme Espoo Cupissa 5,7 2,96 8,0 = 16,66. Taistelu mitaleista oli jälleen hyvin tiukkaa ja tälläkin kertaa mitalit jäivät vain 0,22 päähän.



Asenteella mentiin!

Viimeiset kertaukset ohjelmaan ennen kilpailusuoritusta

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli kuitenkin onnistunut ja tekemiseen voitiin olla tyytyväisiä. Nyt treenisalilla tehdään kovasti töitä, jotta loppukauden tavoitteet saavutetaan. :)

Yhteiskuva Espoo Cupissa olleista Pyrkivän joukkueista: Split, Smindi ja SikSak

Tulevana viikonloppuna kisakausi jatkuu aluekilpailuiden merkeissä. Tällä kertaa kilpaillaan kahden kokoonpanon voimin!