29.12.2012

Kummitreenit

Joulukuussa ehdittiin myös harjoitella kummitreenien merkeissä Sazu-joukkueen kanssa. Tällä kertaa ohjelmassa oli Sazu-joukkueen jalkatekniikka painotteinen lämmittely, nopeus-ketteryys viestejä (tietystikään hauskuutta unohtamatta) sekä ensi kevään ohjelmien esittäminen.

Sazun kevään ohjelma näytti oikein lupaavalta! Ohjelmasta erottui jo nyt aivan loistavia oivalluksia ja tyttöjen upea taitotaso pääsee oikeuksiinsa. Innolla jäämme odottamaan mitä treenin tuloksena onkaan keväällä luvassa. :)




Viestejä keilojen kanssa - nopeutta ja tarkkuutta (otsakosketus keilaan)

 Kosketus keilaan isovarpaalla - kaikilla ei aluksi ihan näkyneet ojennetut nilkat ja varpaat ;) 



Jee, olipas kivaa vaihtelua treenata pitkästä aikaa yhdessä! :)

25.12.2012

Kimppayö + joulunäytös

Reilu viikko sitten SikSak vietti voimistelun täyteistä viikonloppua kimppayön ja esiintymisten merkeissä.

Lauantaipäivä alkoi esiintymisellä Pyrkivän veteraanien joulujuhlassa, jossa esiinnyimme joulunäytökseen tehdyllä tanssilla sekä syksyn vanneohjelmalla. Esiintymiset sujuivatkin totutulla rutiinilla: nauttien ja ilman sen suurempia jännityksiä. Valmentajana oli myös ihana ihailla tyttöjen taitoa mukautua erilaisiin olosuhteisiin esiintymisalueen poikkeuksellisuuden suhteen ja pystyä silti voimistelemaan tasokkaasti.

Veteraanijuhlasta lähdimme kohti Kiitorataa ja minicurlingia. Minicurling olikin todella hauskaa ja samalla haastavaa puuhaa. ;) Curlingin jälkeen kävimme vielä syömässä, jonka jälkeen palasimme takaisin Pyrkivän talolle viettämään kimppayötä.





Ilta kului todella nopeasti visailujen, tanssimisen, leipomisen ja yhdessäolon parissa. Uusi ohjelmakin kutkutteli tyttöjen mielessä ja omatoimista harjoittelua nähtiin illan mittaan.







Seuraavana päivänä oli vuorossa Pyrkivän joulunäytös, joten aamupäivä meni pitkälti hiustenlaiton ja meikkien parissa. Ehdimme myös opetella joulunäytöksen avausnumeroon hauskan tanssin. Isot kiitokset siitä Pauliina Flemmingille!  :)


Pyrkivän joulunäytös pidettiin kahdessa osassa suuren kysynnän vuoksi, kuten aiemmassa postauksessa olikin puhetta. Tytöt pääsivät siis näyttämään taitojaan lavalle useampaan kertaan. Esitimme juhlassa Ice Queen -tanssin, viime kevään vapaaohjelman sekä syksyn vanneohjelman. Vaikka päivä oli pitkä, oli se myös mukava: "Olisipa joulujuhlaesiintymisiä useamminkin" -siteerasi yksi tytöistä ennen näytöksen viimeistä ohjelmanumeroa.

Syksy 2012

Kevät 2012


Joulunäytöksessä päästiin lavalle myös palkitsemisen merkeissä - SikSak valitttiin Turun Pyrkivän johtokunnassa kaikkien lajien urheilijoiden joukosta vuoden tulokkaaksi! Palkinnoksi joukkue sai pokaalit ja ruusut. Kiitoksia johtokunnalle valinnasta, SikSak on erittäin otettu!


Joulunäytöksen jälkeen SikSak jatkoi vielä harjoittelua kohti tulevaa kautta, mutta nyt lomaillaan joulun merkeissä.


SikSak toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa! :) 

22.12.2012

Uusi ohjelma, WAU!

Itsenäisyyspäivää juhlistettiin SikSakin kanssa uuden ohjelman merkeissä! Päivää oli odotettu kovasti, sillä musiikki oli ollut jo kesästä asti tyttöjen tiedossa ja se herätti alusta asti valtavaa innostusta. Ohjelman koreografian teki tällä kertaa Sanix-joukkueen huippuvalmentaja Susanna Luukkala, jonka koreografioilla on häikäisty aiemmin ihan MM-tasolla asti.

Lisäjännitystä leiripäivään toi kaiken lisäksi se, että muutamat Sanixit saapuivat leiripäivään opettamaan SikSak-tytöille aivan uudenlaista liikekieltä, antamaan arvokasta mallia suorittamisen suhteen ja auttamaan ohjelman villeimpien koukeroiden harjoittelussa.




Kevään koreografia on aivan toisesta maailmasta kuin yksikään SikSakin aiemmista ja liikekieli erikoisuudessaan todella erilaista kuin mihin tytöt ovat tottuneet. Ei kyllä voi muuta kuin ihailla Sussun lahjakkuutta ja silmää koreografioinnissa, sillä ohjelma on täynnä oivalluksia ja omaperäisyyttä. Koko SikSak-tiimi on siis äärettömän tyytyväinen koreografimme työhön!


Haasteista huolimatta SikSak-tytöt onnistuivatkin eläytymään heti ohjelmaleiripäivän alusta asti ja tytöistä kuoriutuikin Sussun sanojen mukaan oikeita "lavaeläimiä". Hyvä niin, sillä erikoinen liikekieli vaatii myös valtavaa ilmaisua, jotta tunnelma saadaan kisamatolla herätettyä eloon pienintä yksityiskohtaa myöten!



Päivä oli onnistunut ja olemme hurjan innoissamme uudesta huikeasta ohjelmastamme! Kiitos jo nyt Sussulle aivan uudenlaisen koreografian luomisesta ja tietenkin myös Sanix-tytöille, jotka näyttivät upeaa ilmaisua ja taidokasta mallia nuoremmilleen.

Tästä on hyvä jatkaa ohjelman hiomista kohti jo pian häämöttäviä Miss Valentine-kilpailuja! SikSak lomailee joulun välipäivät, mutta heti uudenvuoden jälkeen alkaa kova työnteko niin ohjelman kuin ominaisuuksienkin parissa. Uusi ohjelma pitää hyvin huolen siitä, että keväällä SikSak pystyy esittäytymään kisamatolla taas täysin uudenlaisella tyylillä!

P.S. SM-kilpailuiden jälkeen SikSak vahvistui neljällä motivoituneella tytöllä. Tervetuloa Aliisa, Katariina A., Katariina R. ja Martta! :)

14.12.2012

Tervetuloa Pyrkivän joulunäytökseen!

Sunnuntaina 16.12. järjestetään Pyrkivän satumainen joulunäytös. Luvassa on loistavia voimistelu- ja tanssiesityksiä, palkitsemisia ja upeaa juhlatunnelmaa!


Tänä vuonna joulujuhla oli jo etukäteen niin kysytty, että näytöksiä päätettiin järjestää kaksi: klo 17 ja klo 19. Jos haluat varmistaa, että pääset näkemään näytöksen, kannattaa tulla katsomaan jälkimmäistä näytöstä. Tapahtuma järjestetään Työväenopistolla (osoitteessa Kerttulinkatu 5) ja lippuja myydään ovella. Lisätietoa saa myös seuran nettisivuilta osoitteesta: http://www.joukkuevoimistelu.com/jaoston-joulunaytos-16-12-2012-2.

SikSak osallistuu näytöksiin kolmella ohjelmalla ja joukkueen vastuulla on myös näytöksen avausnumero. Tytöt nähdään lavalla näiden lisäksi kaikkien joukkueiden yhteisessä päätösnumerossa. Illan aikana lavalle päästään näyttämään taitoja siis huimat kymmenen kertaa! Illasta ei taida olla tulossa ainakaan tylsä. ;)

Tervetuloa mukaan joulunäytökseemme ja mukavaa joulun odotusta kaikille! :)


12.12.2012

Välinemestaruuskilpailut

Kilpailukausi vierähti läpi taas huimaa vauhtia ja myös kauden pääkisat ovat nyt takana päin.

Välinemestaruuskilpailuihin Helsinkiin lähdettiin jo hyvissä ajoin perjantaina, vaikka lumimyräkkä yrittikin kovasti sekoittaa aikataulujamme. Perjantai iltapäivällä tytöt menivät yhden tytön äidin kampaamoon laittamaan kisakampaukseen kuuluvat letit valmiiksi, jonka jälkeen lähdimme juna-asemalle. Myräkästä johtuen juna oli hieman myöhässä, mutta perillä Helsingissä olimme jo ennen kahdeksaa, jonka jälkeen saimme rauhassa majoittua ja laittaa kisanutturat valmiiksi.

Pitkien yöunien jälkeen kävimme hotellilla aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme virkein mielin kohti kisahallia. Kilpailupäivä sujui mukavasti ja onnistuimme jälleen tekemään niin harjoitus, kuin kilpailusuorituksessakin normaalin treenisuokan tasoiset suoritukset, joita olimme lähteneet hakemaankin. Alkukilpailun jälkeen pisteemme (16,20) riittivät jaettuun seitsemänteen sijaan.







Finaali päivään lähdimme keskittynein ja päättäväisin mielin. Itse kilpailusuoritus oli muutamaa välinevirhettä lukuunottamatta jälleen siisti ja näin ollen herkkä ja kaunis ohjelma voitiin hyvästellä hyvillä mielin! :) Pisteiksi saimme loppukilpailussa 15.95 ja yhteispisteemme 32.15 riittivät säilyttämään seitsemännen sijan!









Kausi oli kaikenkaikkiaan hyvin onnistunut! Joukkueen kehittymiseen ja suoritusvarmuuteen kilpailuissa voidaan olla oikein tyytyväisiä. :)  Tästä on erittäin hyvä jatkaa ensi kevään koitoksiin.

Kilpailukauden jälkeen ei lomailulle ollut aikaa, vaan uusi ohjelma aloitettiin jo heti itsenäisyyspäivänä. Ohjelmaleiripäivä oli erittäin mielenkiintoinen ja poikkesi paljon edellisistä ohjelmanteko päivistä.. Tästä tulossa juttua lähipäivinä.. ;)

25.11.2012

Kisamatka Haukiputaalle

Viime viikonloppuna matkustettiin toiselle puolelle Suomea kilpailemaan TUL:n mestaruuksista. SikSak lähti reissuun perjantaina jo aamupäivällä, jotta bussimatkalla ei tarvinnut huolehtia aikataulukiireistä.

 Haukiputaalle saavuttiin kahdeksan aikaan perjantaina illalla. Kymmenentunnin istuminen bussissa tuntui kropassa, joten teimme vielä ennen ilta toimia palauttavan kehonhuollon majoituskoulun liikuntasalissa. Sitten iltapalan ja iltatoimien jälkeen nukkumaan seuraavaa päivää varten.

Kisaviikonloppu sujui tavallisten rutiinien mukaisesti: herätys, aamupala, lämmittely, aamaharkka, loppuverryttely, kisavalmistelut, joukkueiden kannustaminen, ruokailu, kisalämmittely, kisasuoritus, pisteet ja sama uudelleen sunnuntaina..











Molempina kisapäivinä SikSakin suoritukset olivat ihan siistit, mutta koska treenisalilla oltiin jo nähty tarkempaa tekemistä, emme voineet olla täysin tyytyväisiä kokonaisuuksiin. Viikonlopun pisteiden yhteissaldo riitti toiseen sijaan ja palasimme Turkuun hopeiset mitalit kaulassa!


Kotimatka sujui väsyneemmissä tunnelmissa kuin menomatka ja ruokatauon jälkeen koko bussi tuntui hiljenevän, kun yksi toisensa jälkeen voimistelijat, valmentajat ja huoltajat nukahtivat. Turussa oltiin klo 2.30 maanantain vastaisena yönä: väsyneinä, mutta kivat kisamatkamuistot mielessä. :)