11.10.2012

Ohjelmaleiripäivä + tuomarikatselmus

Viime viikon lauantaina SikSak harjoitteli pitkän päivän ohjelmaleirin merkeissä. Päivän aikana ohjelmaan aiemmin tehdyt muutokset harjoiteltiin kuntoon ja ohjelmaa viimeisteltiin kohti lähestyvää kisakauden avausta. Lauantaina aamupäivän aikana salilla oli mukana myös ohjelman koreografiassa auttanut Pauliina, jonka kanssa keskityttiin myös ohjelman ilmaisulliseen puoleen.


Kellistyksen harjoittelua Silja Ahosen ohjeiden mukaan

Liikkuvuuden kehittäminen on tärkeässä roolissa
SikSakin harjoitussuunitelmassa


Tiistaina harjoitusten päätteeksi esitimme ensimmäistä kertaa ohjelman myös vanhemmille ja sisaruksille. Ensimmäinen suuri katsojajoukko sai aikaan pientä jännitystä, joka toi mukanaan extrapotkua suorituksiin. Tytöt voimistelivatkin kauden tähän mennessä parhaat kokonaiset, hienoa! :)


Tällä viikolla järjestettiin myös Pyrkivän tuomarikatselmus. Paikalla oli useampia tuomareita ja kaikki seuran syksyllä kilpailevat joukkueet. Tuomareilta saatiin oikein mukavaa palautetta ohjelmasta ja kokonaisuudesta! Myös selvää kehitystä keväästä havaittiin! :) Nyt lähdetään vielä keskittymään tuomareiden silmiin pistäneisiin asioihin ja Cailap Cupissa esiinnytään entistä paremmalla kokonaisuudella.

Tsemppiä kaikille harjoitteluun viimeisiksi viikoiksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)