6.11.2012

Tul:n piirin kilpailut

SikSakin kilpailukausi sai viikonloppuna jatkoa, kun lauantaina aamulla saavuttiin jälleen Kupittaan urheiluhallille. Edellisellä viikolla ohjelmaan tehtiin muutamia muutoksia ja tietysti jatkettiin ohjelman siistimisprosessia. Treenit olivat sujuneet hyvin ja kilpailupäivään lähdettiinkin hyvillä mielin näyttämään entistä siistimpää kokonaisuutta.

Aamusta asti fiilis oli hyvä ja aamuharjoitus sujui perus treenisuorituksen tasolla. Harjoitusten jälkeen kävimme läpi vielä muutamat ohjelmat kohdat ja teimme loppuverkan, jonka jälkeen aloimme laittamaan hiuksia ja meikkejä.




Itse kilpailusuoritukseen valmistautuminen meni rutiininomaisesti ja pian olimmekin valmiina pääsemään lavalle näyttämään taitojamme. Kisassa onnistuimme tekemään jälleen siistin treenisuorituksen tasoisen kokonaisen, jollaista olimme lähteneet hakemaankin. Ohjelmassa tapahtui muutama eriaikaisuus sekä yksi pieni tiputus, mutta muuten kokonaisuus oli siisti.




Pisteiksi saimme 5,45 3,25 7,30 16,00, jotka riittivät tällä kertaa hopeaan. Onnea myös sarjamme muille mitalisteille, Xonoxille ja Ròsille!




Tulevana lauantaina palataan taas Kupittaan urheiluhallille, jossa on vuorossa aluekilpailut.

4 kommenttia:

  1. Wau, upeita kuvia (: Olitte muuten taas parantaneet tosi paljon ! Jatkakaa samaan malliin :)) go siksak !!

    VastaaPoista
  2. <3 Näyttävän näköinen joukkue <3 Upea ja tunteikas ohjelma!

    VastaaPoista
  3. laittakaa video välinekauden lopuksi (kun kisat loppuu.yms) !! :D

    VastaaPoista

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)