9.5.2013

Valmistautuminen SM-kilpailuihin

Kauden päätöskilpailut kilpaillaan tulevana viikonloppuna Tampereella kaikkien voimistelulajien yhteisissä SM-kilpailuissa. SikSakin valmistautuminen kilpailuihin on sujunut yhtä viikon kestänyttä vatsapöpöä lukuunottamatta intensiivisesti ja keskittyneesti. Viimeisten viikkojen aikana ohjelmaa on hiottu hidastettujen videoiden avulla eteenpäin ja ohjelma onkin SikSakin historiassa ennätyssiisti!

Kuva Marko Rikkonen

SikSakin kevät on valitettavasti sisältänyt myös kummallisia tapaturmia. Kauden aikana jopa kahdella tytöllä on tullut murtuma koululiikunnasta, eikä treeneissäkään ole tapaturmilta vältytty. Kaudella on siis nähty myös ennätysmäärä keppejä ja kokoonpanoihin on jouduttu tekemään muutoksia.

Kuva Ellepicture

Vajaista kokoonpanoista huolimatta asenne ja tahto ovat pysyneet koko kevään ajan korkealla ja kauden mittaan olemme voineet olla tyytyväisiä niin kisoissa tehtyihin suorituksiin kuin siihen valtavaan kehitykseen mitä kevään aikana on tapahtunut!

Kuva Ellepicture

Kauden pääkilpailuihin voimmekin lähteä erittäin hyvillä mielin esittämään päättäväisesti omaa osaamistamme ja täyttämään tavoitteemme SM-mitalien hakemisesta Turkuun! :)

Kuva Ellepicture

Ennen kilpailuja SikSakilla on vielä kahdet treenit, joista jälkimmäiset on viimeistelytreenit Kisakallion kanveesilla perjantaina. Tampereella nähdään! :)

ps. lähipäivien aikana on tulossa infoa blogin välilehdelle ja Pyrkivän nettisivuille kokeilutilaisuudesta SikSak-joukkueeseen!

pps. kiitokset postauksen hienoista kuvista http://ellepicture.blogspot.fi/ ja Split-joukkueen joukkueenjohtaja Marko!

12 kommenttia:

  1. TSEMPPIÄ SIKSAK! kyllä se mitali sieltä napsahtaa <3

    VastaaPoista
  2. Ootte ihania <3

    Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Olette niin taitavia! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  4. mahatavaa siksak! tavoitteet korkealle! toivon todella, että ahkera työnne palkitaan mitalein :) 12-14-vuotiaiden sarjassa ei varmasti ole yhtään joukkuetta, jonka kehitys olisi ollut yhtä nousujohteista kuin teidän.

    VastaaPoista
  5. SE MITALI KUULUU TEILLE ! <3<3<3

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä! :) missä sarjassa ootte syksyllä?

    VastaaPoista
  7. Teillä on todella upeat puvut!:)

    Saako kysyä missä ompelijalla ne on teetetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pukumme pohja on tehty Mia-tuotteella, mutta varsinaisesta puvun muokkaamisesta, maalaamisesta ja koristelusta on vastannut Milja Hintsanen.

      Poista
  8. voiko siksakkiin tulla kokeilemaan vaikka onkin vammoja? upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tulla kokeilemaan, katsotaan tilannetta sitten paikan päällä. :)

      Poista
  9. Kiitos kaikille kehuista ja tsempeistä! <3

    VastaaPoista

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)