2.8.2013

Ikäkausiringinleiri

SikSak vietti kuluvan viikon ensimmäiset neljä päivää ikäkausiringin leirillä Kisakalliossa.

Kisakallioon saavuttiin maanantaina innoissaan ja hyvin valmistautuneina.


Toisen kyydin ollessa vielä matkalla ehtivät toiset tytöt jo poseerata Kisakalliossa.

Leirin aikana harjoiteltiin monipuolisesti vaikeusosia eri kouluttajien kanssa ja niiden kanssa päästiin jo leirin aikana paljon eteenpäin.


Useimmille tunneille mentiin lämmitelleinä, jotta tunneista saatiin kaikki hyöty irti. Lämmittelyjä kertyi leirin aikana siis useampia. Myös loppuverryttelyjä mahtui neljän päivän leiriin monia.

Lämmittelylenkillä
Loppulenkiltä tulossa
Päivien aikana ahkeroitiin useamman kerran balettitunnilla ja monta ideaa rikkaampana palattiin kotisalille.


Mukaan mahtui myös kehonhallintatunti, jossa päästiin kehittämään keskivartalo- ja käsilihaksia. Puomillakin päästiin taiteilemaan.





Iltaisin ehdittiin käydä pulahtamassa viileässä järvessä. 



Ensimmäisenä iltana riitti hyvin energiaa taitokuvien ottoon.








Liikkuvuus on tärkeä ominaisuus voimistelussa ja sitä päästiin kehittämään Julia Romanjuykin kanssa.








 Isot kiitokset kaikille upeille kouluttajille hyvästä leiristä! :)

Nyt jatketaan omalla salilla treeniä kohti syksyn kisakautta. Vanneohjelma on opeteltu ja hiomisurakka alkaa pikku hiljaa peruskuntokauden treenien ohella. :)

2 kommenttia:

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)