5.2.2013

Kohti Tartoa

Kevät kausi 2013 on alkanut rytinällä ja huomenna onkin jo aika suunnata kohti kauden ensimmäisiä kilpailuja. Ensimmäistä kertaa kausi aloitetaan kv-kisojen merkeissä Viron Tartossa.

Kuvituksena maisemia Tartosta

Palataan kuitenkin vielä ajassa hiukan takaisin päin. Nimittäin viime viikon torstaina järjestettiin Hyvinkäällä Freayt-joukkueiden toimesta kisakatselmus kaikille Tartoon osallistuville joukkueille. SikSak päätti hyödyntää hienon tilaisuuden päästä harjoittelemaan esiintymistä uudella ohjelmalla, vaikka kilometrejä sille illalla kertyikin sen seurauksena normaalia enemmän. Suuret kiitokset Freyoille tilaisuuden järjestämisestä! Oli mukavaa ja kehittävää päästä esiintymään isolle yleisölle ennen ensimmäisiä kisoja. :)



Tartosta löytyy vino talo

Valmistautuminen Miss Valentine -kisoihin on mennyt SikSakin osalta ihan hyvin, pieniä "tapaturmia" ja sairasteluja lukuunottamatta. Huomenna starttaamme aamu kuudelta kohti Helsinkiä ja Tallinnaa. Kisareisumme alkaa keskiviikkoiltana harjoituksilla ja torstaina pääsemme matolle itse kilpailun merkeissä. Toivottavasti jatkamme kilpailua myös perjantaina! SikSakin ensimmäisestä ulkomaanreissusta on odotettavissa unohtumaton kokemus. Tsemppiä kaikille suomalaisjoukkueille kilpailuun. :)


Lopuksi vielä muutama kuva treenitunnelmista:

Ilmaisun harjoittelua





Tartossa kisaamme Sanixin vanhoilla puvuilla, kun omamme 
eivät valitettavasti ehtineet valmistua ajoissa








13 kommenttia:

  1. Tsemppiä kisoihin! :) <3 ima ima ;)

    VastaaPoista
  2. Ootte ihania <3 !! Tsemppiä siksak :)

    VastaaPoista
  3. anteeks ku kysyn nyt tääl :Dd mut en keksiny mitä muutakaa kautta voisin kysyy tätä :) nii nii mull oli vaihtunu miss valentines mun piruetin shortsit ja nyt mull on shortsit jos lukee Maiju. Joten selasin kaikki suomalais joukkueet läpi ja ainoastaan teijjän joukkuees ja akatemia magneeteis oli maiju ja akatemian maijult kysyin jo asiasta ja sill oli omat shortsit. Nii oolisin tosi kiitollinen jos teijjän joukkueen maiju vois kattoo onks sil sen omat shortsit, kosk ku lähin miss valentineen mull oli viel omat shortsit. Ne shortsit mitä mul o nyt on kokoo 130-140cm ja mun omat on xs. :DDJoten olis tosi kiva jos voisitte kattoo asian. Ymmärätte kyl tilanteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jassu!

      Selvitimme tilannetta ja meidän joukkueen Maijulla on ihan omat shortsit kotona. Hänen shortsinsa ovat aikuisten kokoa ja tuon kokoisia shortseja hänellä ei ole koskaan ollut. Kyseessä on siis ilmeisesti joku toinen Maiju jostain toisesta joukkueesta. Toivottavasti saat omat shortsisi takaisin! :)

      Poista
  4. Mistä pystyy kattoo teiän uuden ohjelman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi ohjelmamme on katsottavissa ainakin täältä:
      https://www.youtube.com/watch?v=sA4vIcuwCIw

      Poista
  5. kiitos paljon tiedosta ja yks paikka taas saatu tsekattuu:) mut toivotaa parasta ja kiitos viel paljon:))ja tsemppii teille kisoihi:)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä ja toivottavasti shortsisi löytyvät! :)

      Poista
  6. Mikä teidän teema on?


    Ps.tsemppii ihan hirrrrrrrrveeeeeeeesti!!!:)

    T:joukkuevoimistelija

    VastaaPoista
  7. wow ! ohjelma näyttää paljon paremmalta edestäpäin !Tsemppii kisoihin :)

    onks teijä tytöt -99 syntynei ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suurin osa tytöistä on -99-syntyneitä.

      Poista
  8. hyvä siksak ihana ohjelma <3<3<3<3 !

    VastaaPoista
  9. Eiks -99 oo parempi joukkue?

    VastaaPoista

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)