1.5.2013

TUL:n mestaruuskilpailut

Viime viikonloppuna kisattiin Tampereella TUL:n mestaruuskilpailut.

Kisoihin lähdettiin perjantaina jo iltapäivällä, jotta ehdimme hyvissä ajoin tällä kertaa jo perjantaina olevaan kisaharjoitukseen. Harjoitussuoritukset sujuivat melko hyvin, vaikka toinen kokoonpano joutuikin tekemään suorituksen vajaalla kokoonpanolla. Harjoituksen jälkeen majoitumme läheiselle koululle yöpymistä varten.

Aamu alkoi poikkeuksellisesti suoraan hiusten ja meikkien laitolla. Samalla Split-joukkueen tytöt esittelivät omaa versiotaan SikSakin kevään ohjelmasta.








Kisapäivä alkoi 12-14-vuotiaiden sarjalla ja tällä kertaa ensimmäisenä oli kokoonpanoista vuorossa SikSak. Suoritus ei valitettavasti onnistunut tavotteiden mukaan ja selkeitä virheitä tapahtui useampia. SikSakin pisteet 17,19 riittivät kuitenkin alkukilpailussa kärkisijaan.
SikSak -99 kokoonpanokaan ei välttynyt virheiltä vaan suoritus sisälsi eriaikaisuuksia ja epätarkkuuksia. -99:n pisteet 16,33 riittivät tiukassa kisassa alkukilpailun jälkeen sijalle 5.
Seuraavaan päivään lähdettiinkin parantamaan selvästi alkukilpailun suorituksia!

Päivä jatkui lounaan, kuvien oton ja suihkun merkeissä ja kisapaikalle palattiin vasta iltapäivällä kannustamaan Pyrkivän joukkueita hyviin suorituksiin. Kisat venyivät kuitenkin hurjan pitkäksi, joten päivällinenkin ehdittiin käydä syömässä läheisessä ravintolassa ennen kuin oli Sanixin vuoro astella matolle kilpailun viimeisenä joukkueena.







Sunnuntai aloitettiin tiukalla asenteeella ja jo heti aamun harkkasuorituksissa kumpikin kokoonpano teki selvästi eilistä kilpailusuoritusta paremmat läpimenot, joiden jälkeen pystyttiin lähtemään hyvillä mielin itse kilpailusuorituksiin.

Loppukilpailussakaan SikSak -99 ei valitettavasti yltänyt parhaimpaansa, vaan suoritukseen pääsi yllättäviä virheitä. Sunnuntain pisteet 16,65 riittivät tiukan kilpailun viidenteen sijaan. SikSak-kokoonpanolla sen sijaan nähtiin lavalla todellista RÄYH-asennetta ja keskittymistä! Suoritus oli vahva ja ilmaisullinen ja juuri sellainen, jota olimme lähteneet hakemaan. Upeasta suorituksesta tuomaristo palkitsi joukkueen upein pistein 5,73 3,66 8,80 = 18,19, jotka riittivät sarjamme ylivoimaiseen voittoon! Lisäksi SikSak sai kaksi bonusta; toisen suorituksesta ja toisen taiteellisesta. :)


Parhaan ohjelman palkinto!




Palkintojen jaossa SikSakin koreografia sai vielä sarjamme parhaan ohjelman palkinnon perusteilla: "Ohjelma on räjähtävällä tavalla mukaansa tempaava. Taitavat voimistelijat tuovat ohjelman idean loistavasti esiin". Tästä suuri kiitos kuuluu jälleen ihanalle Sussulle, jonka kanssa jatkamme ahkeraa hiomistyötä kohti muutaman viikon päässä häämöttäviä SM-kilpailuja! :)



6 kommenttia:

  1. mikä teidän teema on=?

    VastaaPoista
  2. Näkeekö jostain teijän syksyn 2011 ohjelmaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn 2011 ohjelmaa ei valitettavasti ole nähtävissä.

      Poista
  3. miks teil oli tartossa eri puvut ku nyt :O ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpailimme Sanixin vanhoilla noita-puvuilla, sillä omat pukumme eivät ehtineet vielä Tartoon. :)

      Poista
  4. Ootte supereita<3

    VastaaPoista

Pidetään kommentointi hyvässä hengessä! :)